2 Ihmisen ja eläimen vuorovaikutus
Hoitaja on kotieläimen tärkein ympäristötekijä. Sisätiloissa kasvatetuilla eläimillä ihmisen merkitys korostuu entisestään (Castrén 1997).
Ihmisen vuorovaikutustaidot eläimien kanssa ovat yleisesti ottaen heikkoja. Kommunikaation mahdollisuuksista tiedetään vain vähän (Gonyou 1997). Toimivilla sikatiloilla tehtyjen havaintojen mukaan ihmispelkoa esiintyy sitä enemmän, mitä suurempi osuus eläinten käsittelystä on epämiellyttävää ( Hemsworth ym.1989a).
2.1 Kosketusärsykkeet
Kotieläimet reagoivat kaikista ärsykkeistä voimakkaimmin ihmisen kosketukseen (Hemsworth & Gonyou 1997). Siat ovat yllättävän herkkiä kosketukselle. Ne kokevat kevyenkin läpsyttelyn epämiellyttävänä. Rajana voidaan pitää sitä, että kosketuksesta tulee kuultava ääni ( Hemsworth & Coleman, 1998).
Jo 15-30 sekunnin päivittäinen epämiellyttävä kosketusärsyke aiheuttaa siassa huomattavaa pelkoa (Hemsworth ym. 1993). Siat pitävät kevyestä taputtelusta, silittäminen, ja käden pidosta selässä ( Hemsworth & Coleman 1998, Pajor ym. 2000).
Kosketusärsykkeen vaikutus on ainakin osittain opittu. Boivinin tutkimusryhmineen totesi kokeessaan (1998), että liharotuiset vasikat eivät koe harjaamista ja silittämistä palkitsevana. Hevonen kokee sään alueen harjaamisen erittäin miellyttävänä. Syynä voi olla se, että ärsyke muistuttaa hevosten välistä sosiaalista rapsuttelua. Taputtelu on hevoselle opittu palkinto (Feh & Mazieres 1993).
2.2 Näköärsykkeet
Naudalla, sialla ja hevosella on laaja, yli kolmensadan asteen näkökenttä. Märehtijöillä syvyysnäkö toimii suoraan eteenpäin kohdistuvalla alueella, mutta pään ollessa ylhäällä niiden on vaikea arvioida syvyyksiä alustan tasolla. Maan tasolle saattaa jopa jäädä sokea alue (yhteenveto Grandin 1997).
Sivusuuntaan osoittavat silmät vaikeuttavat sivuilla olevien kohteiden koon ja nopeuden arviointia. Sivusuunnasta äkkiä ilmestyvä kohde aiheuttaa helposti pelästymisen (Holmes 1991).
Naudan ja sian värinäöstä ei ole selvyyttä. Asian tutkiminen on vaikeaa. Joidenkin tutkimusten mukaan sialla on kohtalainen värinäkö. Myös naudan värinäöstä on esitetty todisteita (Dabrowska 1981, yhteenveto Grandin 1997).
Eläin seuraa ihmisen kehon viestintää aktiivisesti. Pysty asento, käsien kohti ojentaminen ja suoraan silmiin katsominen ovat yleisesti ottaen uhkaavia viestejä (Castrén 1997).
Ihmisillä ja nukeilla tehdyissä kokeissa nuoret siat ovat reagoineet ihmisen asentoihin ja toimintaan seuraavasti:
(Hemsworth ym 1986, Miura ym.1996)
|
Vähemmän pelosta kertovia reaktioita ihmisen tai nuken toimintaan |
Vertailu |
|
luoksetulo aktiivinen kontaktialoite seisoma-asento |
paikallaan olo tai liikkuminen poispäin ei aloitetta makuuasento/ kyykkyasento/ konttausasento |
Sika kokee ihmisen nopean lähestymisen hyvin epämiellyttävänä. Tutkijan kävellessä reippaasti suoraan kohti siat tekivät samanlaisen väistöreaktion kuin sähköpiiskaa aikaisemmin käytettäneen ihmisen lähestyessä rauhallisesti. Myös stressistä kertova lisämunuaisten suureneminen ja heikentynyt kasvu olivat samalla tasolla näitä käsittelyjä vertailtaessa ( Gonyou ym. 1986). Ihmisen hidas liikkuminen on sialle positiivinen ärsyke ( Hemsworth & Coleman, 1998).
Lypsylehmät pitävät käsien heiluttelua uhkaavana. Hoitajien nopeat liikkeet niiden hakiessa lehmiä laitumelta lypsylle liittyi levottomuuteen lypsytilanteessa ( Breuer ym. 2000)
2.3 Kuuloärsykkeet
Nauta kokee korkeat äänet erittäin epämiellyttävänä. Nauta on herkin frekvenssille 8 000 Hz, ja ihmistä herkempi myös frekvensseille 7000-8000 Hz (Heffner & Heffner1983, Ames 1974). Sian aistimaa äänimaailmaa on ilmeisesti ihmisen kaltaisena (Grandin 1997).
Waynertin tutkimusryhmän kokeessa (1999) naudat kokivat ihmisen huudot epämiellyttävämmiksi kuin voimakkaan metallin kilinän. Naudat välttelevät yhtä tarmokkaasti paikkoja joissa ne ovat joutuneet alttiiksi sähköpiiskalle, lyömiselle tai huutamiselle ( Pajor ym. 2000).
Ääniärsykkeiden tulkinta näyttäisi ainakin sialla olevan opittua. Siat oppivat luoksetulon yhtälailla hiljaisesta tai karjumalla annetusta käskystä ( Hemsworth ym. 1986). Käytännön tuotanto-olosuhteissa eläimet oppivat liittämään tietyt äänet tiettyyn tapahtumaan.
Hyvään hoitotapaan kuuluu tiettyjen äänten liittäminen miellyttäviin kokemuksiin niin, että näitä ääniä voidaan käyttää rauhoittamaan eläimiä ja ilmoittamaan hoitajan tulosta osastoon (Castrén 1997).
2.4 Hajuärsykkeet
Kaikilla kotieläimillä on huomattavasti ihmistä tarkempi hajuaisti. Eläinten hajumaailman arvioidaan olevan ihmiselle täysin tuntematon (yhteenveto Holmes 1991). Hajuviestien merkitys korostuu intensiivisessä sisäkasvatuksessa (Castrén 1997).
Sika pelkää ihmistä enemmän tämän peittäessä kädet hanskoilla kuin paljaskätisenä. Syyksi epäillään sitä, että sika tunnistaa ihmisen osittain hajun perusteella, ja käsien peittäminen vaikeuttaa tunnistusta (Hemsworth ym 1986).
2.5 Hoitajien tunnistaminen yksilöinä
Kotieläimet oppivat tunnistamaan hoitajansa yksilöinä (Hemsworth ym 1994, Tanida 1995, de Passille ym. 1996, Taylor& Davis 1998). Yksilöiden erottaminen tapahtuu ilmeisesti vasta tietyn tutustumisajan kuluttua. Aluksi eläimet reagoivat kaikkiin ihmisiin samalla tavalla (Hemsworth ym 1981, 1993, 1994, 1995).
Ympäristö vaikuttaa ihmisen tunnistamiseen. Vasikoilla tehdyssä kokeessa epämiellyttävä käsittely aiheutti aluksi pelkoa kaikkia ihmisiä kohtaan. Vasikat oppivat kuitenkin pian, mitkä hoitajat käsittelivät niitä huonosti, ja pelko kohdistui vain näihin hoitajiin. Yksilöiden tunnistaminen oli tehokkainta paikassa, missä epämiellyttävä käsittely oli tapahtunut aikaisemmin. Ihmisten erivärinen vaatetus helpotti myös hoitajien erottelua (de Passille ym. 1996).
Lypsylehmien rauhoittelu epämiellyttävän toimenpiteen yhteydessä on huomattavasti tehokkaampaa tutun kuin tuntemattoman ihmisen suorittamana (Waiblinger 2004). Tutun hoitajan rauhoittava vaikutus näkyy kuitenkin vain käyttäytymisen tasolla. Endokriininen stressireaktio oli Rushenin vastaavanlaisessa kokeessa (2001) samanlainen rauhoittelijasta huolimatta.
